EI OLE KOIRAA KARVOIHIN KATSOMINEN

Poikkesin alkuviikolla kaupungilla ns. vanhusten kohtaamispaikkaan Poijuun. Muutama viikko sitten olimme vanhusneuvosto siellä esittäytymässä, ja silloin mieleeni jäi erään pöydän ääressä istunet kaksi iäkästä rouvaa.

Huomasin heidät nyt istumassa taas samassa pöydässä. Siinä oli vielä tilaa ja kysyin sopiiko tulla.
- tapasimmehan jo muutama viikko sitten, kysäisin, ja rouvat totesivat että kyllä kyllä.
Toinen heitä jatkoi, että "tuntuu vaan niin turhalta kun ei mihinkään voi enäävaikuttaa, kun kyllä ne kaikki sopii asiat jossain."
- Se on sitä kabinettipolitiikkaa, joka on murrettava, totesin ja jatkoin, että juuri siksi nyt vaaleissakin ihmisten pitää tehdä uudenlaiset ratkaisut valinnassaan. Kerroin SKP:n roolista vaaleissa, sen paikallisista ehdokkaista ja vaaliohjelmasta mm. vanhustenhuoltoa sivuten. No, rouvat innostuivat, jos kohta toinen totesi, että ennen sentään oli vasemmistolaisia eduskunnassa, mutta kun ei enää....

Tämä tosi siististi ja tyylikkäästi pukeutunut pieni rouva hyvin leikatuin vahvoin, lyhyin hienon harmain hiuksin ja ruotsinvoittoisella puheella oli kaiken aikaa vaikuttanut minusta jotain opettaja / rehtorilinjaa olevaksi eläkeläisrouvaksi, sitä bättre folketia.
-   Mutta ei. Kyse olikin ikänsä myymäläapulaisena pienellä palkalla elänyt, saaristosta Turkuun  tullut nainen ja hän siis osoittautui vallan muuksi kuin oli luullut. Jutellessamme hän innostui koko ajan ja kun kävin läpi lapsilisätaistelun ja Hertta Kuusisen puheet eduskunnassa, nainen innostui todella. "SE olikin  nainen joka oli hyvä ihminen ja poltikko - mutta kun semmosia ei enää ole"
Hän kertoi seuraavansa päivän politiiikkkaa tarkoin ja käyvänsä pääkirjastossa kävellen lähes päivittäin lukemassa sanomalehdet.
- Totesin, että tuntee varmaan TIEDONANTAJANKIN, hän melkein hyppäsi tuolilta ja sanoi, että se onkin se oikea lehti jonka hän aina lukee! Kun kerroin, että mulla autossakin taas tuorein lehti vaikka omaksi kummallekin rouvalle, ja että TA on se minun lehteni, voi sitä riemua varsinkin tämän pikkuisen rouvan kasvoilla! Kun hoksasi, että olin myös ehdokkaana, oli loppupäätelmä se, että nyt ainakin tuntee kunnolla yhden ehdokkaan joka oikeasti on niiden asioiden takana joita itse pitää oikeina!
Tämmönen hieno tunne oli meillä molemminpuolinen. Kipaisin autolle, hain vaalilehtemme ja edellisen perjantain lehden molemmille, ja niin rouvat lähtivät innoissaan kotiin lukemaan niitä. Käyntikorttini sujahti myös rouvien lompakkoon. JA KAIKEN HUIPPU: Tämä pirtsakka pikku rouva, jota alunperin luulin varakkaaksi opettajattareksi, olikin pienipalkkainen myyjä, jonka eläke on tosi pieni, mutta ikää sitäkin enemmän. Rouva oli jo 91 vuotias, toinen  oli vasta 82v.
Että tämmösiä uusia ihania tuttuja - ja kaffekupin hinnalla!

Mitä tästä opin! EI ole koiraa karvoihin katsominen! Tai: älä luule, vaan tiedä!