sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Podemoksella kommunisteja vastaan

Kuntelin tänään kiinnostuneena Kansainvälisen naistenpäivän vieraana Turussa olleen Cristina Simon puhetta. Hänet olen henkilökohtaisestikin tavannut joitain vuosia sitten Ateenassa olleessa El-Femin kokouksessa, jossa oli tuolloin Suomesta Demokraattisen naisverkoston puheenjohtajan roolissa.  Nyt oli mahdollisuus keskustella myös juhlan

jälkeen hänen kanssan. Cristina on paikallisen demokraattisen naisliiton varapuheenjohtaja, kuuluu Espanajn komm. puolueen johtoon ja myös El-leftin (Euroopan vasemmiston) johtoon. Nainen tietää siis mistä puhuu.

Juhlapuheessa oli runsaasti faktatietoa espanjalaisten naisten asemasta nyt maassa, mutta myös naisten asemasta muualla Euroopassa. Suuri työttömyys, alhainen palkkataso ja julkisen sektorin onbgelmat saman kaltaisia kuin meillä, mutta osin paljon huonommin. Palkkataso on suurella osalla naisia kuukaudessa vain 600 euron pinnassa, joten siitä palkasta ei enää elkettä juuri kerry. Monet luokkayhteiskunnan ja kapitalismin ongelmat yleismaalimallisinakin alkavayt paljastua ihmisille.

********************
Juhlan jälkeen keskustelussa ilmeni myös asioita vaaliasetelmista. Espanjassa valmistaudutaan vaaleihin kuten Suomessakin. Kun  Kreikan vaaleissa nousi jopa käsitteeksi asti suomalaisillekin Syriza, esitti joku kysymyksen Espanajan Pademos-liikkeestä.
-    Oli kiinnostavaa kuulla sen roolista nyt Espanjassa. Podemos nousi kuin tyhjästä tilanteessa, jossa yhtyneellä vasemmistolla - jossa myös EKP on mukana, -  oli kannatus merkittävässä nousussa. Parlamentissa, maakunnissa ja kaupungeissa/kunnissa on kommunisteilla lukuisia edustajia. Nyt siis näytti jäälleen hyvältä.

Mutta tyhjästä polkaistiin jossain Podemos.
Sillä on nyt yhden TV-kanavan kokoaikainen lähestysaika, joka suoltaa kaikkea mahdollista tämän liikkeen puolesta. Kyse ei ole mistään puolueesta, jolla olisi ohjelma, organisatio ja jäsenkuntaa. Se on nostettu johtajansa Iglesian ympärille. Kaikki on se mitä mies puhuu. Kansan villitsijänä hän hyökkää vahvasti yhtynyttä vasemmistoa ja varsinkin siinä kommunisteja vastaan. Kyse on siis jossain vahvasti suuniteltu täsmähanke, jotta vasemmiston kannatuksen nousu saadaan torpattua. Ja tällä hetkellä se näyttää onnistuvan. Mielipidemittauksissa on vasemmiston kannatus paikoin pudonnut jopa jyrkästi ja tilalle on noussut Podemos.

Nyt on vasemmistolla ja kommunisteilla iso työ selvittää kansalle, mistä kyse. Vaan miten taistella sellaista voimaa vastaan, jolla on TV-kanava suoltamassa poltiikkaansa päivästä toiseen. 
Podemos on perustettu Espanjaan syystä, että maassa on pelätty edistyksellisten ihmisten äänivyöryä yhtyneelle vasemmistolle.

Podemos ei siis ole Syriza, mutta mikä puolue vastaakaan Suomessa sitä? Ajattele.

1 kommentti:

  1. Ei tarvitse asiaa paljon miettiä. Ja täällä Suomessa he ehtivät kääntää takkinsa totaalisesti seuraavissa hallitusneuvotteluissa: Kannattavat NATOa, EU:ta, ja €uroa.

    Henry Björklid

    VastaaPoista